Meillä on työvaltaisia oppimisen päiviä!

Moi! Ajattelin kertoa lyhyesti ja vähän lähihoijan työvaltaisista oppimis päivistä kasvun tukemisen jaksolla  :)


Olimme alussa joka perjantai työn kautta oppimassa ja käytännön kautta oppiikin paljon. :)
Nyt olemme myös torstaina ja siihen myös perjantai mukaan. Viimesiä päiviä viedään ennen kun alkaa työssäoppiminen, mutta mua jännittää se ihan hirveästi!

Olemme esim. Päiväkodissa tai perhepäivähoidossa työvaltaisessa oppimisessa. Työssäoppimisessa useimmat jäävät päiväkotiin tai ovat koulussa. Mulla on niin poikkeeva tilanne, että työvaltaiset olen omalla paikkakunnallani perhepäivähoidon puolella, mutta työssäoppimissa koulussa. Koska omalle paikkakunnalle ei oteta opiskelioita kouluun tai päiväkotiin. :( Se on tosi harmi kun joutuu kauempaa sukulaisten paikkakunnilta kysymään paikkaa ja minun onnekseni sainkin paikan sieltä. :) Tuurilla, siinä ei ollut  muita opiskelioita niin ottivat mut sinne. :) Tästä kirjoitan paremmin jossain välissä.

Mitä teemme työvaltaisessa oppimisessa?

Me olemme saaneet tehtäviä esimerkiksi: Aluksi tutustutaan lapsiin ja päivärytmiin, perehdy turvallisuus kansioon ja tehtävä kuviin,  idea kansion aloittamista just niistä mitä askartelevat, lapsen kehityksen havanointi ja tavoitteellisen toiminnan suunnittelu ja ohjaus.

Lapsen kehityksen havoinnointi oli siis motorinen kehitys eli( liikkumisen,karke- ja hienomotoriikan kehitys),  kognitiivinen kehitys eli (kieli, ajattelu, havaitseminen, älykkyys, muisti ja oppiminen), sosiaalinen kehitysäs eli (taito kuunnella ja kysyä, keskustella, apua pyytää, välittää, myös yhteistyö ja ryhmätaito, ystävyyden luominen ja toisen huomioon ottaminen.

Mulla on ollut ilo olla perhepäivähoidossa näiden lasten kanssa ja seurata heitä ja kuinka minut otettiin vastaan. :)  Paljon keksitty kaikkea ja naurettu, välillä ei mee tahdon mukaan sieltä tulee kyyneleitä . :'(  Mulle paljon parempi tekemisen kautta oppiminen!

Seuraavaan kirjoitukseen asti ja mukavaa viikonloppua. Oppi ei oppijaa syö ;)


                                                    ~Pauliina💋 :) 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nenälävistys.

Hoito ja huolenpito työssäoppiminen!

Lähihoitajaopinnot. Mitä kaikkea ollut.