Ei Jaksamisen Merkkejä. Missä On Voimani?

Moiks Pitkästä aikaa! Pitkä viime kerrasta, jopa yli kuukausi varmaan. Ei tässä ole ihmeempiä tapahtunut. Syksy ja pimeys on vienyt voimiani tai sitten mielessäni on vikaa. Olen ollut tosi väsynyt ja miettinyt mitä minä kirjottaisin, ihan perus kuulumiset olisi kiva jakaa ja itse myöhemmin lukea. Niinkuin päiväkirja, mutta ei henkilökohtaisesti asioitani. Kouluni? Sen osalta työt jatkuu. :) Lähihoitaja vuonna 2020. Kuntoutumisen tukeminen edessä ja vuoden vaihteessa osaamisala valinnat, joista voisin enemmän kirjoittaa. Minun omia pohdiskeluja ja myös mitä olen miettinyt tulevaisuuteeni. Minulla vielä monia vuosia aikaa, mutta enemmän sitä alkanut miettimään, koska pian aloitan autokoulun (vasta ensi vuonna kun täytän 18v), mutta sitä ennen on kaikkea muutakin. En edes osaa sanoa mitä kaikkea tässä vielä tulee. (Raskasta Joulua Jyväskylässä! Joulukuussa :) Koulu on myös tosi ankeaa kun vaihdoin koulua minusta tuntuu, että minut torjutaan en kelpaisi heidän joukkoonsa. Minu...